No, Itkevä tyttö ei kuitenkaan edusta sitä Satakunnan hämyintä kaartia. Kyseessä on indiebändin kolmas kokopitkä suomeksi laulettua haikeaa rokkia viuluin ja pianoin ryyditettynä. Musiikillisesti ollaan suomirock-vesillä, mutta sävellykset eivät ole mitään suoraviivaisia kolmen soinnun rockkipaleita vaan suurempia teoksia, joiden sanoituksista kuuluu sanoma.

Lyyrisesti Meri on kuitenkin hieman ongelmallinen. Laulujen sanoitukset ja niiden tulkinta ovat eittämättä hyvin keskeisellä sijalla levyllä, mutta kompastuskiveksi nousee outo epätasaisuus: ajoittain teksteistä (ja myös sävelistä) vastaava Lauri-Matti Parppei piirtää vangitsevia melankolisia ja romanttisia mielenmaisemia, ajoittain taas mennään Samulin Putron tai Kalle Aholan huonojen ja naiivien päivien tasolla. Avauslaulu Elämäni mykkäelokuvassa ja ajoittain muutama muukin kuulostaa myös erehdyttävästi Ylpön hieman kangertelevalta, joskin sinänsä omintakeiselta runoudelta.

Mereltä löytyy kuitenkin myös todellisia helmiä. Vaikkei sävellyspuoli kokonaisuudessaan ehkä ole ihan niin terävää kuin toivoisi, esimerkiksi levyn toinen laulu Kopioikaa kaikki kirjeenne on aivan erinomainen iskusävelmä. Samankaltaista fatalistisuutta on havaittavissa muissakin lauluissa. Levyllä on muutama kunnianhimoinen orkestraatio, kuten mahtipontiseksi kasvava, levyn lopettava albumin nimiraita joka onkin toinen levyn huippukohta ja upea päätös.

Kokonaisuutena Meri jättää odottamaan jotain. Parppein runous kuulostaa ajoittain siltä kuin se sopisi paremmin kirjan sivuille kuin lauluihin. Lisäksi tematiikka on sen verran suureellista että sävellystyö ei ehkä ihan kulje käsi kädessä lyriikan mahtipontisuuden ja omintakeisuuden kanssa. Kuitenkin lahjakkuutta ja potentiaalia kuuluu olevan ihan mihin vaan: etenkin taiteilija Parppei osoittaa jo pelkästään vuoden hienoimmalla kansitaiteella kuuluvansa isompiin piireihin kuin vain indiesuosikiksi.