Maj Karman levytystahdin hidastuessa johtohahmona tunnettu vokalisti Herra Ylppö julkaisi soolomateriaalia vuoden 2008 aikana Herra Ylppö & Ihmiset -kokoonpanolla. Loistava levy Sata vuotta soundasi, siitä huolimatta että se oli kokonaan eri yhtye, aika samoilla jäljillä Maj Karman tavaran kanssa.

Toinen syy levytystauon viivästymiseen oli aikataulun venyminen, ja tätäkin yritettiin alkuun laittaa viattoman koiran syyksi. Ylppö vakuutteli vielä saatteessakin, että ”onneksi koira söi kaikkein synkimmät laulut”. On totta, että yltiösynkkiä lauluja ei Salamalla oikeastaan kuulla, vaikka edelleenkin painitaan muun muassa ihmissuhteiden epäonnisissa kuvioissa (Salama, Satiinisydän). Tällä kertaa sanoituksissa otetaan ehkä enemmän kantaa yhteiskunnallisiin asioihin (Maailma) ja ollaan huolestuneita maailman rappiotilasta (Viimeinen Käyttöpäivä). Yksinäisyyskin on yksi levyn kantavia aiheista.

Vuoden 2004 Sodankylä-levyllä nimensä Maj Karman kauniista kuvista lyhyempään muotoon typistänyt yhtye on nyt musiikillisesti yhtä rokkaava ja vaikea tapaus kuin ennenkin. Maj Karmaan on aina ollut himpun verran kovan työn takana päästä käsiksi biisien syvimpään ytimeen. Nyt kuvio toistuu samaan tapaan kuin aiemminkin: levyllä on pari helposti tarttuvaa kappaletta, joihin törmää helposti myös avatessaan radion. Mutta kaikesta kamasta ei olisi radion kertakäyttörokiksi missään tapauksessa. Toisaalta Salama on ehkä vieläpä bändin helpoiten lähestyttävin kokonaisuus koskaan. Yli muiden nostettu singlenä ja videonakin julkaistu levyn nimibiisi on melkoisen peruskamaa, eikä yllä esimerkiksi Ukkonen- tai Rocktähti -klassikkokappaleiden tasolle.

Vaikka Salama lunastaakin paikkansa Maj Karman laadukkaassa diskografiassa sekä varmasti myös suomalaisessa rockhistoriassa, se ei silti ehkä nouse aivan aiemman Maj Karma -tuotannon tasolle. Levyn kantava teema on tietyllä tapaa myös jäähyväiset – kuten päättävässä samannimisessä kappaleessakin lauletaan. Pitää vain toivoa, ettei Maj Karma olisi jättämässä Salaman myötä jäähyväisiä, sillä bändille on edelleen paikkansa kotimaisessa rockmusiikissa.