Mastodon – Crack the Skye

Mastodon elää ja hengittää jonkinlaisessa välitilassa siinä mielessä, että vaikka arvostus metallipiireissä on tolkuttoman kova, eivät levyt ole myyneet vielä niin paljon, että nousu superliigaan olisi toteutunut. Musiikillisesti atlantalaisnelikko edustaa tinkimätöntä omaa itseään ilman kompromisseja, ja on kiertänyt lämppäämässä mm. Slayeriä ja Metallicaa viimeisten vuosien aikana. Odotukset uuden levyn suhteen ovat olleet kovia. Kun julkisuuteen tuli tieto tuottajaguru Brendan O’Brienin astumisesta tahtipuikon varteen, alkoivat hätäisimmät jo syyttää Mastodonia itsensä myymisestä. Tässä vaiheessa yhtään biisiä ei tietenkään ollut kuultavissa missään. Tuliko studiosta sitten Springsteeniä vai Audioslavea? Ei tullut kumpaakaan, vaan Mastodonin toistaiseksi kiinnostavin levy – tuleva klassikko, näin uskallan väittää jo tässä vaiheessa.

Mastodonin musiikki on ollut aiemminkin progressiivissävytteistä, mutta nyt vedetään ylivaihde päälle. Aiempaa tuotantoa leimannut rivakka tykitys on jätetty taka-alalle, ja aiemmin lähinnä mausteena toiminut seesteisempi tunnelmointi tuotu enemmän esiin. Tämä varmasti jakaa mielipiteitä, mutta minusta askel on oikea. Crack the Skye on täynnä musiikkia, joten hengähdystaukoja ei kuulijalle tälläkään kertaa suoda. Levy on niin tyylikäs kokonaisuus, etten oikein tiedä edes mistä aloittaisin! Kaikkinensa biisimateriaali on erittäin vahvaa, tietyllä tavalla yksinkertaista, mutta niin monisävyistä, että vielä 20 kuuntelukerrankin jälkeen löytyy jatkuvasti uutta. Levy etenee tasaisesti, alkaen kahdella huikean kovalla kappaleella Oblivion ja Divinations. Jälkimmäisen kitarasoolo on yksi 2000-luvun huikeimpia surf-soundeillaan. Kaikki huipentuu lopussa The Last Baroniin, joka muistuttaa paikoin voimakkaasti jopa 70-luvun progea. Pieni YYZ-piikkikin on saatu mukaan äkäisimpien äkättäväksi! Koko levy on hyvin luonnollisen kuuloinen, keskiäänillä on tilaa eikä pakettia ole puserrettu liian tiukaksi. Brann Dailor osoittaa, että mies on muutakin kuin jatkuvaa filliä, Crack the Skye nimittäin groovaa rumpujen puolesta timakammin kuin yksikään edeltävistä levyistä.

Haastatteluista on saanut kuulla ja lukea, kuinka henkilökohtainen levy on varsinkin kitaristi Brent Hindsille, sekä rumpali Dailorille. Ensiksi mainittuhan niitti kyseenalaista julkisuutta jokin aika sitten tapeltuaan System of a Down -basisti Shavo Odadjianin kanssa lähes kohtalokkain seurauksin. Turpiin tuli niin kovasti, ettei edes Hindsin jääminen henkiin ollut alkuun selviö. Kova kokemus lienee avittanut miestä sävellystyössä, ainakin olisi helppo kuvitella pienen suunnanmuutoksen olevan osittain tämän tapahtuman seuraamuksia. Rumpalivirtuoosi Dailor taas purkaa nyt ensi kertaa musiikin avulla tuntojaan pikkusisarensa itsemurhan jäljiltä – levy on jopa nimetty tämän mukaan (sisaren nimi siis oli Skye). Crack the Skye on myös teemalevy, kuten ennalta saattoi arvata. Edellisen kolmen julkaisun hengessä levyn ajatus liittyy viimeiseen antiikin peruselementeistä: maa, vesi, tuli, ilma. Suoraviivaista tarinaa ei kuulla, mutta eräänlainen astraalimatka halki ajan ja avaruuden on kyseessä. Mastodon on aina ollut hyvä luomaan tunnelmaa ja tarinaa, jopa levyjen kansia myöten.

Crack the Skye on siis lyhyesti ilmaistuna aivan hemmetin hieno levy. Ajoittaista basson kuulumattomuutta sekä soundien pientä puuroutumista lukuun ottamatta kaikki on balanssissa, kiedottuna tyylikkääseen nippuun. Joku saattaa pitää uutta Mastodonia hieman nössönä, mutta näitä tahoja kehotan kuuntelemaan levyn uudelleen. Kykenemättömyys uusiutumiseen on yksi yleisimmistä itkemisen aiheista kun joku jo etabloitunut artisti tekee uuden levyn. Mastodonin uusiutuminen on vanhaan materiaaliin nähden huomattava, muttei niin radikaali, etteikö bändiä vielä hyvin tunnistaisi. Crack the Skye on erilaisuudestaan huolimatta niin tunnistettava levy, että asia jää jopa hieman askarruttamaan. Kukaan ei oikeasti halua että bändi muuttuisi, mutta silti muutos on tervetullut? Minä ainakin tunnustaudun viimeistään nyt Mastodon-faniksi.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-06
Arvostelija : Ville Kuitunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.