Nyt neljä vuotta myöhemmin Serenity´s End yllättää erittäin positiivisesti ja lyö pöytään totaalisen uudistuneet kortit. Kaikki plagioinnin tapainen toiminta on jäänyt taakse sekä tuotanto on laadukasta kansia myöten. Yhtye kuulostaa myös suhteellisen omaperäiseltä sijoittuen silti paljon tehtyyn melodisen metallin ja raskaan rokin kenttään. Vaikka bändi onkin karistellut suoranaiset verrokit pois kintereiltään, löytyy siitä silti samantyyppistä melankoliaa, haikeutta ja surumielisyyttä kuin vaikkapa brittiläiseltä Anathemalta. Musiikillisesti ollaan kuitenkin aavistuksen metallisemmassa ilmaisussa, tässä tapauksessa eritoten melodisen modernin kitaroinnin suunnassa. Laulupuolella mikin varressa häärivä Juha Simola kuulostaa lahjakkaalta kaverilta, tuoden kuitenkin hetkittäin etäisesti mieleen etenkin In Remembrance & Denial -kappaleen loppuhetkillä edesmenneen Sentencedin Ville Laihialan herkimmät tulkinnat viimeiseksi jääneen albumin rosterista.

Silence in Greyn neljästä kappaleesta on erittäin vaikea nostaa yksi ylitse muiden, eikä välttämättä tarvitsekaan. Kokonaisuus palkitsee kuulijansa tasaisen vahvalla paketilla. Vaikka materiaali onkin potentiaaliltaan vahvaa ja vaihtelua piisaa tunnepitoisemmasta kamasta raskaamman päälle, aivan terävin tajunnanräjäyttävä potku puuttuu. Se ei silti tarkoita Serenity´s Endin tapauksessa mitään negatiivista. Bändillä on viimein loksahtaneet palaset paikoilleen, ja seuraavaksi sopii toivoa että tämä ei jää tähän ja aina vain loistavampaa jatkoa seuraa.