Albumi on jaettu vanhan ajan malliin kahteen osaan. A-puoli on nimeltään How the West Was Lost ja se on selvästi kitaravoittoisempi ja runttaavampi kuin B-puoli Memories, jolla sovitukset ovat ilmavampia ja soitinvalikoima asteen rikkaampi. Siinä missä alkupuolen kappaleissa johto kuuluu sähkökitaralle nousevat akustiset kielisoittimet jälkimmäisellä puoliskolla suurempaan rooliin. Ensimmäisten kappaleiden möyriessä post-metalin tutuissa kurakoissa lähtee Memories tutkimaan rajoja mm. viulun ja saksofonin voimin. Bändi hallitsee kummankin suunnan suvereenisti. Rajuja rypistyksiä ei tukahduteta omaan massaansa, vaan kappaleet saavat kulkea johdonmukaisesti niin pitkälle kuin niiden tarvitsee kulloinkin mennä. Samoin fiilistelevämmät numerot osataan pitää rajoissaan, jolloin eri ainesten erot ovat huomattavia, mutta eivät missään vaiheessa hajoittavia.

Uskomatonta kypsyyttä jo debyytillään osoittava orkesteri on osannut myös kasata albumin palaset optimaaliseen järjestykseen. Alun raskas keskitys ja suorastaan synkkä lyriikka luovat pohjan, jolta monisyisempi Memories-puoli voi vuorostaan kasvaa uusiin suuntiin. Puoliskot myös tarvitsevat toisiaan, sillä irrallisina osina ne menettäisivät huomattavan osan voimastaan.

Orkesteri ansaitsee täydet pisteet myös viimeisen päälle mietitystä paketista, johon musiikki on kääritty. Komean kokoinen digipak pitää sisällään viimeisen päälle taitetun vihkosen, jonka avulla pääsee sukeltamaan syvemmälle tummien lyriikoiden maalaamaan maailmanlopun kuvastoon.