Levyarvostelut

Various – Järkyttävän Hyvä Kokoelmalevy

Harvoinpa on sattunut näin itsevarma tuotteen nimi iskemään silmään. Järkytykseksi joudun myöntämään sen, että Järkyttävän hyvä kokoelmalevy on nimensä mukaisesti melkoista hittiparaatia alusta loppuun saakka. Kyseessä on Kenolamusic pienlevy-yhtiön julkaisu. Kaikki kiekolla esiintyvät demotason bändit ja artistit vaikuttavat Turun seutuvilla. Itselleni ennestään tuttuja ja toimivia tapauksia olivat räppiryhmä Kolhoosiklaani, raskasmelodinen Minoria ja kevyesti rokkaava Kupittaa.

Muita mielenkiintoisia huomiota herättäviä tapauksia löytyi muun muassa Singa Lingin puhtaasta ja yksinkertaisesta toteutuksesta. Multimediakonsulttien eppunormaalimainen ja paulihanhiniemimäinen ilmaisu jätti myös positiivisen maun korvien väliin. Stoner- ja hardrock-hengestä huolen pitää osuvasti nimetty Stonedeep. Kone- ja ska-musiikin vaikutteita lainaileva New Artist vastaa kokoelman jamittelupuolesta. Kiekolla on paljon muitakin kovia esiintyjiä, mutta palataan näihin tapauksiin tarkemmin omien julkaisujen myötä. Mielenkiintoisen ja monivivahteisen kokoelman kasaamisesta täytynee kiittää suuresti Kenolamusicin Olli Tuomolaa. Herra on saanut kokoon useita kovia biisejä eri genrejen edustajilta.

Jos musiikkimakusi on laaja ja haluat tietää mitä hyvää Turun seudulta löytyy, niin tartu tilaisuuteen. 52 minuuttiin tuntuu mahtuvan runsaasti tuotoksia, joista varmasti osa tulee vielä päätymään isompien levy-yhtiöiden suojateiksi. Jos jokaisesta kappaleesta olisi ollut mahdollisuus tehdä loppuun asti viimeistellyt versiot, niin pakkaus olisi tuhti promootiokokoelma. Kaikesta huolimatta Järkyttävän hyvä kokoelmalevy on kaunis ajatus niitä yhtyeitä kohtaan, joiden olemassaolosta ihmislaumoilla ei vielä ole suurempaa tietoutta.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-07
Arvostelija : Ismo Korhonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.