Ensimmäiseksi huomiota herättää laulaja Janne Pajarin äärimmäisen vahva tulkinta. Hetkittäisistä lipsahduksista ja hienoisesta särmän puutteesta huolimatta herra suoriutuu tontistaan kiitettävällä arvosanalla. Myös muu bändi tuntee soittimensa ja jopa itse tuotettu äänimaailma toimii hienosti. Musiikki on erikoisella tavalla kuin hybridi modernia ja 80-lukulaista rockia, missä ei sinällään mitään omaperäistä ole, mutta kappalemateriaalin vahvuus korvaa tämänkin puutteen. Levyn alkupuolella liikutaan enemmän energisissä ja menevissä maisemissa, kun loppupuolella keskitytään lähinnä rauhallisen ja utuisan tunnelman ylläpitoon.

Kaiken kaikkiaan yleisilme kallistuu melankolisempaan ja uneliaaseen suuntaan. Harvoin tulee kohdalle näin vahvoja debyyttilevyjä ja Day Elevenille ei voi toivoa muuta kuin kirkasta tulevaisuutta.