Levyarvostelut

Ups – Musta Tuntuu

”Padappappadaa pappadaa”. Reaktio Upsin musiikkiin on pelästynyt ensimmäisen kappaleen pärähtäessä käyntiin. Avausraita tuo naisten huudahtelevine lauluineen vahvasti mieleen jo kuopatun Ultra Bran.

Upsin soitinarseenali on vaikuttava: kontrabasso, rummut, kitara, viulu, saksofoni, piano ja nokkahuilu. Vaikka kyseessä onkin gospel-yhtye, ei sen julistavuus ole kuitenkaan häiritsevän silmiinpistävää. Saatekirje lupaili folk-poljentaakin ja ehdin jo pettyä, että missä ne kansanperinnevaikutteet nyt ovat. Kolmen kappaleen demon päättävä Pisaroita on kirkkaasti paras kappale. Folk-vaikutteet hakkaavat kivasti rytmiä laulun soljuessa aavistuksen björkmäisesti eteenpäin.

Jos Ups suostuu kuoppaamaan suosiolla Ultra Bra –apinnoin ja keskittymään folkilla höystettyyn tarinointiin, voisin nähdä yhtyeellä olevan edessään mielenkiintoinen tulevaisuus.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-06-27
Arvostelija : Tuomas Kaarkoski

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.