Levyarvostelut

Nickelback – All The Right Reasons

Vancouverin oma ameriikanrokkia soittava yhtye on edennyt uransa varrella jo viidenteen albumiin. Tosin yhtyeen kotisivuilla, ja muissakin lähteissä noteerataan ainoastaan Roadrunnerilla julkaistut albumit. Samaa veisua veivaa myös pressitiedote, mutta onhan yhtye tehnyt aikanaan debyyttinsa Curb-nimisellä albumilla. Näillä muilla levyillä onkin sitten niitetty mammonaa ympäri maailmaa. Varsinaisen läpimurtonsa yhtye teki Silver Side Up -albumilla, joka myi vaatimattomat kuusi miljoonaa kappaletta. Kaikkihan varmaan muistavat vuoden 2002 radiohitin How You Remind Me -kappaleen?

Tällä uutukaisella ei tyyliä edellisiin albumeihin verrattuna ole muutettu pätkääkään, mutta miksi sitä oikeastaan edes kannattaisi muuttaa, sillä homma toimii. Kaiken lisäksi kansakin näyttää pitävän. Sen verran oikeastaan on tullut muutosta, että livenä yhtyeen soundeissa vaikuttava raskaus on usealla kappaleella edustettuna. Kuten nyt vaikkapa Follow You Homella ja Side Of A Bulletilla, jonka sooloissa kuullaan muuten Dimebag Darreliin kepitystä. Aika erikoinen veto Nickelbackiltä. Toinen vierailija onkin itse Billy Gibbons, joka lainaa sekä ääntään, että kitarointiaan levyn päättävällä Rockstarilla. Yhtyettähän on monesti kritisoitu Amerikan musiikkimedioissa eräänlaisesta katu-uskottomuudesta. No, tähän on sitten yhtyeen nokkamies Chad Kroeger vastannut omalla, hieman ironisellakin tavallaan. Viesti selviää kohtalaisen nopeasti lukemalla kappaleen sanoitukset.

Kokonaisuutena albumi on tasapainoisin Nickelback-albumi. Materiaalin koossapysyminen tapahtuu eräällä tavalla kuin itsestään. Vaikka moni saattaa karttaa näitä yhtyeen voimaballadeita ja radioystävällisiä kappaleita, niin kyllä niille oma kuulijakuntansa on olemassa. Kaikkea yhtyeelle ominaista materiaalia on tarjolla. Riffejä, hittejä, kertosäkeitä, henkilökohtaisia tarinoita ja ennen kaikkea persoonallista ääntä. Jopa paljon parjattu Photograph toimii erinomaisesti. Se on kappaleena sellainen, joka laittaa ajattelemaan omaa nuoruuttaan ja sen aikaisia tapahtumia. Ja hei, saa rokkarikin herkistellä, kriitikosta puhumattakaan.

Vaikka albumeilta kuultuna saattaa yhtye olla hieman rauhallisen oloinen, niin suosittelen ehdottomasti bändin live-kunnon tsekkaamista. Mutta toisaalta yhtye kannattaa suosiolla passata, mikäli ei voi sietää tarttuvia rokkikappaleita, jotka saattavat soida kerran tai kaksi radioaalloilla täällä härmässäkin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-02
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.