Netistä kumminkin sai näiden lisäksi kaksi biisiä lisää, joista selvisi että bändin linja on menossa rock-akselilla yhden nykäyksen nössömmäksi, varsinkin soundimaailmassa on tapahtunut jotakin mystistä. Tytär ei ole konseptiaan nyt aivan totaalisesti uusiksi ole pistänyt, ainoastaan metallimusiikin vaikutteita on vähennetty jonkin verran, mutta muuten se on edelleen sitä erittäin rytmikästä, kieroa ja raskasta rockia torvisektiolla, josta haistaa Mike Pattonin vaikutuksen Hyvinkäälle asti. Aikaisemman materiaalin tunnelma oli jollakin tavalla primitiivisemmän röyhkeämpää, kitara oli lyömäsoitin, kun vituttii niin huudettiin ja vaihdettiin osia kun siltä tuntui. Nyt kaikki tuntuu ehkä hieman turhan kaavamaisen laskelmoidulta ja kitaraa soitetaan aikuisten oikeasti ja rumpuja hipsutellaan, eikä se ole aggression poistoväline kuten sen kuuluisi olla. Pistetään miksaajan piikkiin — se ei kumminkaan osaa hommaansa, vikahan ei koskaan ole bändissä, eihän?

Jos olisin rahoissani sijoittaisin ne tähän bändiin ja toivon, että joku niin tekee ja pian. Suoranainen häpeä, että näin erinomainen bändi joutuu olemaan oman onnensa nojassa.