Dyessence – Follow The Line
Kuukauden Demo -maininta kuuluu kyllä ehdottomasti vantaalaiselle Dyessence-nimiselle yhtyeelle. Tämä erinomainen kolmen kappaleen demo on vuodesta 2001 asti toimineen yhtyeen ensimmäinen, ja sillä
se meinaa heti kättelyssä räjäyttää pankin. Tosin yhtyeen esiaste toimi vuosien 2001-2005 aikana, sillä nimi muuttui nykyiseksi vasta 2005. Ensimmäinen demo on monesti se kenties kaikkein tärkein tekele, jolla
yhtye koittaa säilyttää mielenkiintonsa hommaan, ja samalla myös muiden mielenkiinnon yhtyettä kohtaan. Nyt ollaan aika napissa.
Demon nimikkoraita Follow the Line yhdistelee monin eri tavoin paria mielenkiintoista metallin alalajia saumattomasti toisiinsa. Ensimmäisenä tästä tulee mieleen vanhemman liiton thrash ja toiseksi Göteborg. Varsinkin vokalisti Niko Häkkinen seikkailee melko miehekkäästi Ruotsi-verkkareissa. Alun thrash-poljento vaihtuu väliosassa huomattavasti melodisempaa tavaraan, joka oikeastaan tuo enemmän esille yhtyeen biisinikkareiden kykyä rakentaa mallikkaita kappaleita. Kaikki kolme veisua ovat enemmän tai vähemmän keulahahmo Häkkisen kynästä. Laskettakoon nyt laulaja-kitaristi-biisintekijä jollakin tavalla keulahahmoksi, vaikka ei sillä lienee sen suurempaa merkitystä taida olla.
Pro Ignorance hiipii, tai pikemminkin räimii menemään Bodom-järven seutuvilla puukko fikassa, sillä sen verran paljon kappaleen elementit muistuttavat Children Of Bodomia. Mutta muistettakoon nyt heti se, ettei yhtye syyllisty kopioimaan, vaan vetää oikeastaan vielä tylymmällä asenteella, aina väliosan sooloon ja aavistuksen koskettimilta kuulostaviin tilutuksiin asti. Laulu alkaa muistuttaa enemmän metalcoren miehisyyttä eikä sitten mitään puhtautta ole edes aistittavissa.
Relocation Expenses päättää komean demon arvoisellaan tavalla. Alun massiivinen kannuttelu ja riffien taakse kätketty tulivoima suoltaa isoja laakereita pitkin seiniä, kunnes annetaan pienoinen mahdollisuus hapenottoon. Tuo tauko ei kestä kuitenkaan juuri hetkeä pidempään, ja taas mennään. Tähän viimeiseen kappaleeseen on mahdutettu ulottuvuutta enemmän kuin muissa, jonka ansiosta kappale on huomattavasti vaikeammin avautuva mutta lopputulos on sitäkin palkitsevampi.
Kokonaisuudessaan kerrassaan riemastuttava demo. Mikäli omistaisin levy-yhtiön, niin paperi olisi nimiä vaille valmis. Sävellykset toimivat, soitto kulkee varsin mallikkaasti ja soundit ovat kohdallaan. Kuulematta muita Ääni & Vimma 2006 -skaban osanottajia olen valmis sanomaan, että voitto olisi kuulunut tälle yhtyeelle, anteeksi nyt vaan.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-25
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]