Pitkän linjan puurtajat Radiopuhelimet, Can Can Heads, Disgrace, Valse Triste ja The Insult That Made a Man out of Mac esiintyvät edukseen mutteivät, ehkäpä tunnettuuttaan, onnistu tässä kontekstissa kunnolla säväyttämään. Näiltä yhtyeiltä valikoituneet raidat eivät myöskään esittäjiensä parhaimmistoa edusta. Varsinkin Disgracen kappaleet ovat kovin peruskauraa ja tuntuukin, että yhtye on muutenkin perusmeininkinsä puolesta hieman oudossa seurassa. Can Can Headsin Etta Vendetta (Donald Trumpet Version):issa on kylläkin pirunmoista vääntöä ja Vainottu rokkaa keskivertoista Radiopuhelin-kappaletta tykimmin. Erikoismaininnan ansaitsee Asthma Nation, jonka humalaisen kotikutoisesti groovaava Ray on varsin mainio esitys.

Hahmotushäiriön värikkäintä ja oleellisinta antia edustavat kuitenkin erinäiset kuriositeetit ja pikkubändit, joista osa on kirjaimellisesti totaalista never heard –kamaa. Pillupuhelimen räävittömät punk-rallit kiteyttävät nähdäkseni sen epäkorrektiuden jota tässä alun perin haettiinkin. Kyseessä on ikään kuin provokaation hämmennykseen vaihtanut Puhelinkoppi. Samoilla, mutta hieman melodisimmilla linjoilla liikkuva Asthmatix onnistuu yhtä hyvin, jos ei paremminkin, omissa esityksissään. Vieläkin melodisemmin asiansa esittää leppoisuuden ja räkäisyyden tarttuvaksi ska-punkiksi yhdistelevä Hemminki P. Kokoelman punk-tarjonnan ehdoton helmi on kuitenkin allekirjoittaneelle entuudestaan tuttu ja loistavaksi todettu Kypärä, esittäjänään tuore jyväskyläläinen kokoonpano Osasto 11. Sanoituksellisesti silkkaa nerokkuutta edustavan kappaleen kertosäe liimautuu väkisinkin päähän.

Konkareiden ja kuriositeettien väliin asettuvat mm. jenkkiläisistä indierock-maisemista ammentavat Navigations ja Fun. Navigationsin Slint/June of 44 -henkinen instrumentaalitaiteilu toimii paremmin pitempinä annoksena. Learning to Smokessa ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta kahden ja puolen minuutin aikana ei vielä ehdi päästä oikeanlaiseen tunnelmaan. Funin P-Bone puolestaan on näppärä pieni räminäralli, jossa Verduran Janne Martinkauppi vierailee saksofoninsa kanssa.

Ristiriitaisia tuntemuksia aiheuttaa puolestaan äärimmäisen rasittavuuden ja antimusiikkimaisen hurmoksen välillä tasapainoileva ”folk”-laulaja Jyrki Nissinen. En oo sun ennustaja tulevaisuudesta edustaa lähinnä ensin mainittua puolta, mutta King Kong kuvioissa mies onnistuu hämmentämään, viihdyttämään ja ärsyttämään juuri sopivassa suhteessa. Kokoelman pulmallisin puoli on silti yhdentekevien punkmetelöintien suuri osuus. Esimerkiksi Kaivosurman Kuoleman mieleen tuovat puoliminuuttiset melunpurkaukset eivät jaksa innostaa oikein millään tasolla.

Aluksi tulee miettineeksi onko tämän kokoelman arvo enemmänkin tietynlaisella asenteella tehdyn kuriositeettikaman dokumentaationa kuin ns. oikeasti hyvänä levynä. Muutaman pyöräytyskerran jälkeen levy alkaa kuitenkin elää omaa elämäänsä, määritellen itse itsensä. Siksipä moinen kahtiajaotteleva mietiskely tuntuu lopulta hyvin yhdentekevältä. Tämä on sekä taattua kulttikamaa että hyvä levy. Timanttisemman kokonaisuuden puolesta olisi kuitenkin voinut suorittaa karsimista tai tyylillisen sektorin kaventamista. Sisällön sekavuus lienee toisaalta väistämätön seikka kun kokoelma kantaa nimeä Hahmotushäiriö.