Oululaisryhmä Dark Flood äänitti ja postitteli aikansa demoja, mutta koska levy-yhtiöt eivät kiinnostuneet yhtyeestä, debyyttikokopitkä julkaistiin lopulta itse perustetun Minortone Recordsin kautta. Kyseessä oli paikoin tyylikkäitä melodioita esitellyt dark metal -paketti, joka kuitenkin vielä kärsi epätasaisesta materiaalista ja kypsän näkemyksen
puutteesta. Nyt ilmestyvällä kakkoslevyllä musiikkityyliä on päivitetty vahvemmin
melodisen kuolon puolelle, eikä mielleyhtymiä esimerkiksi
Insomniumiin ja etenkin Noumenaan voi välttää. Dark Floodin lähestymistapa on kuitenkin kimurantimpi, ja paikoin runsaastikin hyödynnetyillä koskettimilla luodaan tunnelmia, jotka erottavat orkesterin kollegoistaan. The Monument
of Sinin kaltaiset kappaleet sen sijaan vaikuttavat rajumpien
vokaaliensa, vaihtelevan temponsa sekä syntetisaattorisoundiensa vuoksi olevan kunnianosoitus Dark Tranquillitylle.
Levyä on joissakin piireissä kuvailtu vaikeasti avautuvaksi, mutta esimerkiksi pelin avaava Sanctuary Cell on kertosäkeen komeasti kiemurtelevan kitaroinnin
ansiosta ensi kuulemalla päähän jäävä ässäraita. Soundit ovat ihan kohtalaiset, mutta jos bändi vaikuttaisi jonkin suuremman levypajan listoilla, studiovelhot varmasti korostaisivat enemmän esimerkiksi
toista kitaraa. Never Free, Never Yoursin oivaltava kosketinmelodia
vakuuttaa, ja Death's a Remedy esittelee terävillä leadeillaan yhtyeen
parasta osaamista. Selkeä parannus ensilevystä on saatu puhtaaseen lauluun, sillä kitaristi Kalle Ruumensaaren ääni on paljon aiempaa luontevampi
ja rohkeampi, eikä suoritus tunnu enää lainkaan väkinäiseltä.
Arvosana
Kävijäpikatuomiot
Arvostelija: Antti Kavonen Arvosteltu: 27.12.2006 Levy julkaistu: 2006
Tämä viikko | Blogi
Oululaisryhmä Dark Flood äänitti ja postitteli aikansa demoja, mutta koska levy-yhtiöt eivät kiinnostuneet yhtyeestä, debyyttikokopitkä julkaistiin lopulta itse perustetun Minortone Recordsin kautta. Kyseessä oli paikoin tyylikkäitä melodioita esitellyt dark metal -paketti, joka kuitenkin vielä kärsi epätasaisesta materiaalista ja kypsän näkemyksen
puutteesta. Nyt ilmestyvällä kakkoslevyllä musiikkityyliä on päivitetty vahvemmin
melodisen kuolon puolelle, eikä mielleyhtymiä esimerkiksi
Insomniumiin ja etenkin Noumenaan voi välttää. Dark Floodin lähestymistapa on kuitenkin kimurantimpi, ja paikoin runsaastikin hyödynnetyillä koskettimilla luodaan tunnelmia, jotka erottavat orkesterin kollegoistaan. The Monument
of Sinin kaltaiset kappaleet sen sijaan vaikuttavat rajumpien
vokaaliensa, vaihtelevan temponsa sekä syntetisaattorisoundiensa vuoksi olevan kunnianosoitus Dark Tranquillitylle.
