Viikate – Marraskuun Lauluja I

Viikate tunnetaan lukuisista EP-julkaisuistaan, mutta viime aikoina yhtyeen tavaramerkki on jäänyt paitsioon. Edellisen Unholan urut -pitkäsoiton jälkeen on uutta materiaalia kuultu vain seitsentuumaisella Maria Magdalena -äänitteellä, ja nyt on jälleen luvassa kokopitkää albumia – peräti kaksin kappalein. Materiaalia syntyi niin kiihkeään tahtiin, ettei puolia haluttu väkisin jättää studion lattialle. Sävellykset on jaettu tyylillisesti kahteen kastiin, ja nyt alkuvuodesta päivänvalon näkevällä Marraskuun laulujen ykkösosalla kuljetaan taipaleista raskaampaa.

Pikajunan lailla mukaansa tempaava Yökunnaat suorastaan mykistää kuulijan. Musiikki on totta vie Viikatetta, mutta yhtyeen ei ole aiemmin kuultu jyräävän näin suoraviivaisesti ja raskaasti. Toki alkuaikojen tuotoksilla aistii reilusti kivirekimäistä ahdistusta, mutta Marraskuun lauluilla vallan saa nimenomaan raskaasti ja metallisesti rokkaava kouvolalaisryhmä. Kitarasoundi on hieman aiempaa tuhdimpi, mikä sopiikin uuteen lähestymistapaan mainiosti. Lienee turha mainita, että kliiniseksi soitanta ei livahda missään vaiheessa. Perinteiset kaikukitarat eivät ole kadonneet minnekään, mutta ne valjastetaan esimerkiksi Padoissa mukaan energiseen paukkeeseen aivan uudella tavalla. Uurastaja ja seesteisyydellään erottuva elokuvasävelmä Ei enkeleitä edustavat hieman perinteisempää Viikatetta, mutta ensin mainitussa huomio kiinnittyy ennen kaikkea komeaan harmoniseen väliosaan. Yhtyeen uudet sävellykset ovat mainioita esimerkkejä siitä, miten tyyliään voi varioida kadottamatta sen punaista lankaa. Asiaa tietenkin auttaa, jos musiikin alkuperäisiä aineksia ei ole suoraan lainattu saman alan muilta artisteilta, joten tässä suhteessa jo Viikatteen lähtöasetelma on huomattavasti monia kollegoja parempi.

Marraslaulujen jatko-osa saa olla aikamoinen täysosuma, jottei se tyystin jää edeltäjänsä varjoon. Toisaalta yhtye on aiemminkin näyttänyt taitonsa rauhallisen musiikin saralla esimerkiksi Pienen vesimyllyn kaltaisissa mahtisävelmissä, joten kaipa näiltä veljiltä on lupa odottaa mitä tahansa. Ennen kakkoslevyn tuloa kelpaa kuitenkin maistella esimerkiksi Leikatun konjakin salaisuutta – merkillisin ja nerokkain nimi instrumentaalille aikoihin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-01-18
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.