Levyarvostelut

Scaur – Addiction

Helsinkiläinen Scaur aloitti hommansa vuonna 2005 nimellä Mirthless. Koska maailmasta löytyi jo yksi samanniminen yhtye, oli bändin pakko vaihtaa omaansa. Lyhyestä historiasta huolimatta bändin musiikki kuulostaa jo pidemmän aikaa kypsytetyltä. Otteet ovat varmat, soundit kohdallaan ja biiseistä löytyy hieman haasteellisempaa rakennetta.

Scaurin musiikista löytyy thrashin ja toisaalta death metalin elementtejä, ja koko komeus on vielä työnnetty progressiivisen metallin mankelin läpi. Parhaimpina puolina Scaurin musiikista hyppää esille sen tuima ja äkäinen luonne. Musiikissa on todella voimaa ja asennetta, josta monet muut bändit voivat vain haaveilla.

Seilaaminen death metalin ja thrashin välillä lisää Scaurin musiikin kiinnostavuutta. Kitarariffien pyöriessä death metalin kimpussa vetävät vokalisti ja rumpali musiikkia tiukemmin thrashin pariin, ja tämä vain lisää musiikin tehoa. Death metal -vaikutteet antavat musiikille pirullisen maun samalla, kun thrash-elementit lisäävät musiikin iskuvoimaa. Yhdistelmä ei kuitenkaan muistuta perinteistä death-thrash -paahtoa, sillä progressiivisuus lisää musiikkiin mutkia ja kierteitä.

Liiallinen rakenteiden ja tasaisuuden rikkominen voi myös kääntyä vastaan, ja näin uhkaa käydä myös Scaurin musiikissa. Musiikki on jo soundeiltaan raastavaa, ja raastavuutta vain lisää rakenteiden hienovarainen sotkeminen ja rytmillä leikittely. Tästä seuraa se, että osa orastavista koukuista jää liikaa taka-alalle. Bändi onnistuu kuitenkin pitämään koko homman kasassa siististi ja riittävällä maltilla, eikä demon kuuntelun jälkeen voi kiistää sitä tosiasiaa, että Scaurin musiikki on taitavaa ja toimivaa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-02-20
Arvostelija : Sini Hytönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.