Koskettimet soivat paikoin aiempaa modernimmin, mutta musiikin aito viattomuus ja reipas askarteluhenki eivät onneksi ole kadonneet minnekään. Yllättävänkin pohdiskelevat sanoitukset esimerkiksi balladeissa Ilosaaren nurmikolla ja Linnut sopivat Klausin huulille siinä missä saksalaistyyliset viiksetkin. Ajattelua vähemmän suosivalla ryminäosastollakin onnistutaan, sillä hypnoottinen Elektromanssi ja raivoisasti laukkaava Rakkauspoliisit! suoltavat stereoista niin vahvaa tanssilattiaenergiaa, että satunnainen kuulija harkinnee kahdesti, tohtiiko duon keikalle suunnata lainkaan. Yläasteen diskokuvioita vastustamattoman hölmösti peilaava Eka kerta toimii pienestä kakistelusta huolimatta etenkin siksi, ettei kappale, jonka samassa säkeistössä mainitaan sekä Haddaway että Movetron, voi olla huono. Raivostuttavaan nasaalihokemaan perustuva Nöpönenä ylittää ärsytysriman korkeammalta kuin Sergei Bubka konsanaan, eikä suorastaan reggaetyylisellä tunnelmalla käynnistyvä Tyttöni Rosmariinikaan ole levyn älykkäimmästä päästä. Kappaleen lopun erinomainen kasibittisoolo kuitenkin pelastaa paljon, ja tunnelmien voimakas vaihtelu luo joka tapauksessa levykokonaisuudelle kuuntelua kestävää ilmettä.

Albumin käynnistävä 80200 tekee myös selvää jälkeä, ja kappaleen valinta ilmaiseksi nettisingleksi on kieltämättä ollut kaupallisesti hyvä veto: kyseessä on yksi yhtyeen tarttuvimmista sävellyksistä kautta aikojen. Kappaleen alussa suoritetaan Ukkosmaineen historian ensimmäinen julkkisvierailu, kun näyttelijä Pamela Tola käy lausumassa puolituntisen levyn aloitussanat. Kyseessä ei kuitenkaan tunnu olevan sormenojennus markkinapiruille, sillä musiikki on edelleen kauttaaltaan niin epäsovinnaista, ettei niljakkaiden myyntimiesten voi kuvitellakaan sieppaavan Ukkosduoa kvartaalikoneistonsa rattaisiin ainakaan tällaisenaan.

Ukkosmaineen naputus on viihdyttävää, paikoin yllättävänkin mietittyä ja näkemyksellistä mutta ennen kaikkea omaperäistä. Mikäli tämä ei miellytä, sopii kuunnella vaikkapa Tapani Kansaa.