Ääniportti tukeutuu perustavaraan, eli raskaisiin, yksinkertaisiin junttausmetalliriffeihin, joilla biiseihin saadaan liikettä ja voimaa. Ehostukseksi käytetyt koskettimet toimivat loistavasti raskaiden kielisoitinten rinnalla, ja ne pehmittävät tunnelmaa ja antavat lisäväriä. Heikoimmaksi lenkiksi osoittautuvat vokaalit, joista puuttuu reilusti voimaa. Varsinkin puhtaat osuudet paljastavat vielä kehitysvaiheessa olevan vokalistin. Tästä huolimatta ei vokalistin äänenväri ole itse asiassa huonoimmasta päästä, ja se tuokin hetkittäin mieleen Mokoman Marko Annalan laulutyylin ja -äänen. Biisien sanoitukset nappaavat nopeasti huomion, ja sanoitushomman vokalistina heiluva Sami Vänttinen hallitsee varsin taidokkaasti.

Ääniportin musiikki tuo Mokoman mieleen myös muunkin kuin vain vokaalien osalta. Demon aloittava Koneet sisältää perinteistä runttausmetallia, mutta tätä seuraava Rajamaa on jo monipuolisempi kokonaisuus, jossa koskettimet tuovat biisiin mukaan eräänlaista haikeutta. Kyseinen raita nousikin heti henkilökohtaiseksi suosikiksi. Veremme on astetta kiukkuisempi ja huutovokaaleilla täydennetty raita. Viimeisenä komeileva Maalaus on ehkä demon heikoin biisi, sillä toisin kuin edelliset raita, ei Maalaus sisällä yhtä toimivaa kertosäettä tai mukaansa repiviä riffejä.

Ääniportin valitsema tie on ollut kannattava valinta, sillä bändiltä kuulostaisi raskaampi musiikki taittuvan ongelmitta. Bändin ehdottomina valtteina ovat kauniiden ja helposti omaksuttavien melodioiden sekä toisaalta yksinkertaisista palikoista koottujen, raskaiden ja painostavien riffien kehittely. Vokaalit kaipaavat vielä tarkistusta ja parantelua, mutta muuten on Ääniportin musiikki taitavasti ja tarkasti soitettua.