Suomen kieli ja sillä laulaminen on ollut meikäläiselle aina suuri ongelma ja usein muuten mukiinmenevä musiikki saa aikaan erittäin vahvoja antipatioita vain tästä pienestä asiasta johtuen. Nukke joutuu tällä kertaa kohtaamaan ennakkoluuloni ja valitettavasti tälläkään kertaa ei tuomio tällä osastolla ole kaikista ylistävin.
Periaatteessa melko räyhäkkääkin melodista metallia soittava Nukke osaa tehdä suhteellisen toimivia ja tarttuvia kipaleita, mutta en vain yksinkertaisesti osaa suhtautua niiden sanoituksiin ja päälle hiipii jatkuvasti mielikuvat junttimaisesta pilipaliyhtye Kotiteollisuudesta ja toisaalta liiankin siirappisesta Before the Dawnista. Uudesta yhtyeestä kun on kyse, on ehkä parempi vertailla toiseen melko uuteen retkueeseen ja viitata samassa lauseessa lahtelaiseen Tuoneen, jonka melodinen ulosanti ja vokalisointi liippaa melko läheltä Nuken edustaessa kuitenkin brutaalimpaa vokalisointia ja rässimpää riffittelyä. Tosin, jos edellä mainitut yhtyeet saavat viisarin värähtämään, on hyvin mahdollista, että Nuken koruton, mutta paikoitellen melankolisen melodinen paatos saa aikaan samanlaisia reaktioita. Itselle näin ei ole ja tuotos hukkuu liikaa tusinametallin loputtomaan suohon.
Arvosana
Kävijäpikatuomiot
Arvostelija: Olli Ripatti Arvosteltu: 08.09.2007 Levy julkaistu: 2007