 Hieman tämän lafkan historian havinaa: LMSN K0 Club 2 Kulttuuriareena Gloriassa 01.10.2003, esiintyjinä Tytär, Pohjoinen Kuri ja Pofony. Tämä oli ensikosketukseni Tytär-nimiseen yhtyeeseen, vaikkei klubi itsessään ollut mikään yleisömenestys. Tuolla kyseisellä keikalla Tytär vakuutti allekirjoittaneen niin tehokkaasti, että olen netin kautta bändin rumpalia juurikin viimeiset neljä vuotta ahdistellut "koska tulee levyä". Nyt se sitten tuli.
Muutos tuosta ajasta on selkeä, bändiä ei oikeasti enää edes tunnista samaksi. Bändin sanoitukset kuulostavat "menenpäs keittiöön hirttäytymään leivänpaahtimen johtoon, kun vituttaa ja ei ole parempaakaan tekemistä" -tavalla melankoliselta ja kaikki metallivaikutteet on karsittu pois. Levyn ei ole oikein eheä kokonaisuus, vaan se on tyylillisesti "yksi sieltä, toinen täältä". Esimerkiksi ensimmäisen kolmen biisin aikana ehtii tulla mm. säröbassoa, reggae-kitaroita, torvia ja mielipuolista huutoa.
CMX tai Maj Karma varmaan kuulostaisivat tältä, jos ne tekisivät rautalanka-vaikutteista kamaa. Vaikka kyseiset yhtyeet eivät ole lempiartistejani, niin Valontuoja ei ole missään mielessä huono levy, mutta ei kyllä mitenkään erityisen hyväkään. Siitä ei nimittäin yksikään biisi jää päähän pörräämään.
Suurin syy mikä vaikuttaa arvosanaani eniten on se, että minulle ei mitenkään tule sellainen fiilis, että haluaisin kuunnella tätä levyä. Suorastaan ahdistaa, kun on vain pakko pitää pistää tämä levy soimaan, että saa arvion kirjoitettua. Lieneekö syy olla siinä, että odotukset olivat niin korkealla tai sitten minulla ei vain ole juuri nyt sellainen "nainen jätti ja vei lapset ja talon" -tason masennuskausi päällä.
Nyt kun se lätty on vihdoinkin tässä edessäni, niin on ikävä kyllä pakko myöntää olevansa liian UG. Bändin viisi vuotta sitten tehdyt aggressiivisen mielipuoliset ja suoraviivaiset demot vain olivat mielestäni parempia kuin tämä melankoliaa hehkuva albumi. |
Tämä viikko | Blogi
