Kaikki sen varmaan jo tähän mennessä tietävät, mutta kerrataan nyt vielä kiellon päälle. Talvikuningas on tunnin mittainen sci-fi-aiheinen konseptialbumi, joka teoriassa koostuu yhdestä ainoasta kappaleesta. Teoriassa siksi, että vaikka A.W. Yrjänä ja kumppanit etukäteen yhdestä biisistä puhuivat, niin minun korviini tässä on selkeästi 12 erillistä, itsenäistä kappaletta. Kyllähän joitain teemoja kerrataan pitkin teosta, mutta ei siinä määrin, että yhtenäisestä kappaleesta olisi perusteltua puhua. Mukana tuleva ”libretto” sisältää Sami Saramäen upeaa kuvitusta, mutta muuten paketti tuntuu hieman laihalta neljän kympin hintalappuunsa nähden.

Sillä nyt ei kuitenkaan itse musiikin kannalta ole mitään väliä. Paria aiempaa CMX-lättyä kuulleille ei suuria yllätyksiä ole luvassa, eli ajoittain jyrätään raskaita riffejä, välillä leijaillaan hauraissa tunnelmissa ja silloin tällöin heitetään progevaihdetta silmään. Erityisen ilahduttavaa on se, että esimerkiksi lyhyt kakkoskappale Resurssikysymys jyrää rehellisen hc-kompin varassa Kolmikärjen aikojen malliin. Hemmetin hienoa! Toinen mainitsemisen arvoinen repäisy on avauskappale Kaikkivaltiaan lopetus, joka kumartaa nöyrästi Rushin suuntaan. Kaikkivaltiaan kiihkeä tunnusriffi puolestaan sopisi minkä tahansa Tool-levyn kirkkaimpien hetkien joukkoon. Sävellyksellisesti Talvikuningas on erinomainen. Loppupään kappaleissa on ajoittain hieman tyhjäkäyntiä, mutta sopivasti annosteltavat kliimaksit kompensoivat tätä enemmän kuin tarpeeksi.

Jos yhtyeen aiempi tuotanto on tuttu, levyltä bongaa muutamia tutunkuuloisia melodiapätkiä ja etäisesti tuttuja tunnelmia. Kyynisempi sanoisi, että säveltäjältä ovat ideat kuihtuneet kesken, mutta se olisi väärä ja yliammuttu arvio. Viittaukset omaan aiempaan tuotantoon tuovat mukavaa maustetta ja jatkuvuuden tuntua, joka jollain perverssillä tavalla tuntuu täysin luonnolliselta asialta tällaisen konseptin kohdalla. Kaikki soittajat täyttävät tonttinsa hienosti, mutta erityisesti rumpali Tuomas Peipon ja basisti-Yrjänän rytmiryhmä ansaitsee täydet pisteet.

Yrjänän tekstit ovat aiemminkin toimineet vedenjakajana, mutta Talvikuninkaalla tämä rooli vain korostuu. Kyborgisotilaat, elektromagneettiset pulssit, tähtilaivat, tappajasatelliitit, hyperavaruus ja muut sci-fi-termit tuntuvat aluksi oudoilta elementeiltä CMX:n aiemmin vanhahtavan tyylisissä sanoituksissa. Tämä hämää vain hetken, sillä Yrjänän tuttu agnostisen pohdiskeleva tyyli ja kauniit, impressionistiset tuokiomaalailut ovat yhä tallella. On tosin sanottava, että hienojen hetkien vastapainoksi ajoittain rämmitään sitten vähän alemmissa sfääreissä (olenko ainoa, josta tappajasatelliitit tuntuvat noloilta?). Tarina itsessään vaikuttaa perinteiseltä sci-filtä, mutta sen selvittämistä hankaloittaa vähän se, että levyn tekstit tuntuvat olevan ainoastaan epämääräinen pintaraapaisu jostain isommasta kokonaisuudesta. Aikajärjestyskään ei liene kovin lineaarinen. Itse pidän teksteistä jälleen kerran, mutta vastakkainen mielipide on tällä kertaa kovin helppo ymmärtää. Sci-fistä on melko lailla pakko pitää.

Mikäli yhtyeestä ei ole aiemmin pitänyt, tulee varmasti suorastaan vihaamaan Talvikuningasta. Sama pätee tietyllä varauksella myös toisin päin. Talvikuningas kun on monin tavoin äärimmäistä CMX:ää, niin hyvässä kuin pahassakin, levy, josta bändi tullaan muistamaan. Koukeroisia ja raskaita 7/4-riffejä, kauniita näppäilyosioita, ajoittaista progeilua, eeppistä tunnelmaa, Yrjänän flunssaista laulua ja maalauksellisia sanoituksia. Sinusta riippuu, ovatko nämä huonoja vai hyviä asioita, mutta kylmäksi tämä levy tuskin jättää. Jos Talvikuningas oli kenties luontevaa seurausta bändin halusta tehdä jotain avantgardistista, niin olisiko seuraava luonteva tempaus tehdä levyllinen hc-punkkia alkuaikojen tyyliin? Hc-kompissa on jotain niin rehellistä ja kaunista, että pistänpä sormeni ristiin ja toivon.