Pymathonin puoli on rakenteeltaan samantyyppinen kuin yhtyeen keikat. Se vaan on jaettu kolmeen, asianmukaisen hevisti nimettyyn kappaleeseen. Jännitettä rakentavassa ”noisepreludissa” Whispering Corpse (Physically Insane):ssa Topias ”B. Östhof” Tiheäsalon särökitaramelu on hajanaisempaa ja Jaakko ”Pholyp” Tolvin rumputyöskentely puolestaan pidättyväisempää. Fist Autopsylla nostetaan odotetusti kytkintä ja isketään metallisesti sahaava thrash-vaihde silmään. Kolmas raita Baptized by Lobotomy kaahailee pitkälti samoilla raiteilla, mutta tarjoaa vieläkin repivämpää riffittelyä ja tykitystä.

Pymathonin intensiteetti on varsin onnistuneesti vangittu nauhalle, soundiensakin puolesta, mutta jotakin jäin silti kaipaamaan. Ehkä niitä kaikkein huikeimpia revittelyjä, joihin duon on nähnyt innostuvan livenä? Vaihtoehtoisesti olisi voinut olla mielenkiintoista kuulla jotain täysin erilaista kuin mihin keikoilla on tottunut.

Gentle Evilin In a Desolate Way on lähes 17-minuuttinen noisejami, jossa Tommi Keräsen elektroninen noise ja Janne Tuomen perkussiot sulautuvat yhdeksi myllertäväksi konehirviöksi. Tämä ei ole mikään synteettisen kimmeltävä CGI-otus vaan enemmän romuröykkiötä kuin robottia muistuttava, retrofuturistinen kolossi. Se on kauttaaltaan ruosteen peittämä, sen sisus kolisee hajonneista osista ja viallinen puhesyntetisaattori päästää pelkkää käsittämätöntä rätinää.

Gentle Evilin konemaisen kolkkouden ja inhimillisen paukkeen risteytyksestä löytyy runsaasti mielenkiintoisia tekstuureja ja sävyjä. Siinä on myös dynaamista potkua ja räikeydessäänkin mukaansatempaavaa soljuvuutta. Oivaa noisea siis kaikin puolin.