 Rovaniemeläisen Stonestormin EP käynnistyy suotta kursastelematta biisillä nimeltään Pathetic Wankers. Suorasanaisesti nimetty kipale osoittaa, että saatekirjeessä mainittu progressiivinen grungerock on juuri oikea sanapari kuvailemaan bändin musiikkia.
Hidastempoisempi Cyan on hienoisessa laahaavuudessaan puuduttava biisi, mutta EP:ltä löytyvien viiden kappaleen setti kyllä osoittaa, että homma on tukevasti hansikkaassa. Osin äkkivääriin sovituksiin on tosin ujuttautunut muutama kömpelyys, mutta kokonaisuus ei näistä pikkurikkeistä kärsi.
Ainoa häiritsevä tekijä on se, että sanoituksista ei saa juurikaan selvää. Vaikka ääni on komea ja lontoon kieli taipuu solisti Claudio Pannon suussa, on artikulaatiossa parantamisen varaa. Biisien sanoma ei välity kuulijalle ainakaan sellaisenaan, ja vaikka musiikki on luonnollisesti pääosassa, lyriikoille mieluusti antaisi enemmän tilaa.
Bändi luottaa perinteiseen kaavaan. Promokuvissa ei olla hautauduttu flanellipaitoihin, mutta Pannon rouhea ja miehekäs lauluääni sekä orkesterin vahvasti grungelta tuoksahteleva soundi tuovat etäisesti mieleen taannoisia Seattlen suuruuksia. Vertailukohtia löytyy lähempääkin, sillä Seinäjoen pikkujätti Smokesuit jauhaa samanlaista rosorokkia kuin Rollon nuorukaiset. Jos Stonestorm onnistuisi sekoittamaan soppaansa lisää persoonallisuutta, lajitovereista erottautuminen kävisi helpommin.
Stonestormilla on kelpo meininki ja perusasiat kohdallaan. Harmi vain, että grungen kultakausi vierähti ohitse noin viisitoista vuotta sitten, eikä nyky-Suomessa rouherokilla ole mainstreamiin pahemmin asiaa. | 
Tämä viikko | Blogi
