Kyseessä on siis Eturivi-projektin ensimmäinen pitkä”soitto”. Kokoonpanona on J. Lehtisalo (mm. Circle), M. Rintala (mm. Verde) ja K. Rainio (”herra Keuhkot”), siis suomalaisen vaihtoehtomusiikin ehdoton eturivi.

Levy kuunnellessa ensimmäinen ajatus on Keuhkot. Niin mieleenpainuva on Rainion tapa ilmaista itseään. Kappaleet ovat kuin miehen aiempaa tuotantoa, mutta uudentyyppisillä taustoilla – runonlausunnan ja outojen äänien hämmentelyä.

Vaikka Rainion lyriikat leimaavat levyn miehen teokseksi, ei Keuhkot ole ainoa yhtye, joka kuuluu levyltä. Rintalan homemade-soittopelit istuvat soppaan liki täydellisesti. Verde-tyylinen sekoite surinaa, ulinaa ja puhinaa sekä näppäilyä epävireisellä kielisoittimella vahvistaa sanoitusten pakkomielteisen tunnelman. Omaa musiikkimakuani hellii varsinkin Lehtisalon rokkaavat Circle-riffittelyt, joita kuitenkin kuulee valitettavan vähän. Kyseessä on siis mainittujen yhteiden sekoitus siinä onnistuneessa mielessä.

Kuten on jo mainittu, levyn kantava ajatus on äänimaisemoista huolimatta Rainion runot. En uskalla edes arvata, kuinka usein on taiteilijalle ehdotettu siirtymistä printtimedian pariin. Tästä huolimatta ehdotan sitä taas. Parhaimmillaan kappaleet, kuten Ajankäyttö ja Uudistus, onnistuvat esityksessään enemmän kuin hyvin. Tosin epäonnistuneet sovitukset, kuten Oikotie1, Oikotie2 sekä Risteys, saavat kriitikon toivomaan, että lausuja olisi todella eksynyt matkalla studioon.

Levylautasella on siis hyvin ristiriitainen kokonaisuus hyviä ja huonoja sovituksia. Arvosanaksi voisi antaa minkä tahansa yhden ja viiden väliltä. Jos modernin runouden ja epätavallisen kokeellisen musiikin yhdiste kuulostaa ennakkoluulottomassa mielessäsi kiinnostavalta, suosittelen levyä ehdottomasti. Muuten neuvon jättämään julkaisun levykauppasi hyllyntäytteeksi.