Codeon – Source
Stay Heavy Records hehkuttaa levyn saatteessa Codeonia yhdeksi Suomen ammattitaitoisimmista porukoista, jolla on ainoastaan taivas rajana. Niin voi tietysti olla, ja jossain mielessä jopa näin onkin. Se, että voiko thrashin ja dödön sekoituksella sitten lyödä täältä Pohjolan perukoilta suuremmassa kaavassa läpi, onkin ihan kokonaan toinen juttu.
Codeon luottaa tarkkaan ja tiukkaan soittoon, eikä sävellystenkään osalta ole suurempia moittimisen aiheita. Tosin ajoittain kaahausvaihde on pari pykälää liian isolla. Tästä on seurauksena kappaleiden pirstoutuminen muuten jykevän rakenteen edessä. Vauhtisokeus saa aikaan sen, että kappaleista tuntuu kokonaisuudessaan tulevan itseriittoisia kaahauksia.
Onneksi koohottaminen on vain muutaman kappaleen synti. Muutoin kyseessä on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta varsin ammattitaitoinen paketti. Se pahin kanto on valitettavasti melko kuuluvassa osassa, sillä laulaja Vesa Mattila ei pysty puhaltamaan keuhkoistaan musiikin vaatimaa litramäärää. Samoin laulun aggressiivisuusaste ei ole riittävällä tasolla, vaan se muistuttaa pikemminkin black metal -piirien kurkkumätään kuuluvaa räkimistä.
Toisenlaisella laululla varustettuna olisi kyseessä melko kova metallilevy, mutta nyt se jää tavoitepisteestä aikalailla. Metallin tarjonta on kovaa, ja siitä erottuminen edukseen alkaa vaatia melko täydellisyydenomaista pakettia. Codeon ei sitä valitettavasti kaikilta osin ole.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-09-10
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]