Pakko myöntää, että Salamasiskot, salamaveljet -pitkäsoiton ilmestymisen
alla takaraivossa tuntui pieni pelko: onko sympaattista, maanläheistä soundia
mahdollista uudistaa menettämättä kotikutoista tunnelmaa mutta kuitenkin
siten, että tapahtuu välttämätöntä musiikillista kehitystä? Klaus Thunder &
Ukkosmaine ei onneksi jää puntaroimaan vastausta vaan tuttuun tyyliinsä
kiskaisee maton epäilysten alta sen kummempia kyselemättä. Kolmannen
kokopitkän timantinkova alkupuoli osoittaa, että vanhaa tuttua sointia voi päivittää ja täydentää hyvällä maulla.
Uusien soundien yhdistyminen kehittyneeseen sävellystaitoon tuottaa aiempaa monisävyisempää
ja parhaimmillaan hengästyttävän tarttuvaa materiaalia.
Jylhällä kertosäkeellä rullaava Ukkosmaineeseen, energisellä
kosketinsoololla varustettu nettisinkku Mansikkakausi sekä tutusti
nyrjäneeseen Ukkosmaine-tyyliin nykivä <3 tekevät jo
ensikosketuksella vahvan vaikutuksen. Väliosat, kappaleiden sisäiset
tunnelman vaihtelut ja muut tehokeinot toimivat ongelmitta, eikä kappaleita enää voi jakaa suoraviivaisesti nopeisiin vetoihin ja
balladeihin kuten bändin alkuaikoina. Muutokset esimerkiksi debyyttipitkäsoiton
materiaaliin ovat niin valtaisat, että duon työn jälkiä tekee mieli kutsua
suorastaan progressiivisiksi. Uudistuksiin kuitenkin tottuu yllättävänkin
nopeasti, mikä kielinee yksinomaan herrain hittivainusta.
Itsensä kuuloisten ja iskevien melodioiden ohella duo viljelee
kappaleisiin pikantteja yksityiskohtia. 80-lukuisia Commodore-vaikutteita
lasketellaan mukaan hieman Machinae Supremacyn tavoin, ja kenties maukkaimmasta hetkestä vastaa kitarasyntetisaattorillaan sooloileva vieras Miihkali "Shakaali" Jaatinen.
Bändille tyypillistä hulluutta on vahvasti läsnä raivostuttavaan toistoon
perustuvassa On/Offissa sekä Pussailumetsässä, jossa Wilhelm
Meister innostuu esittelemään erilaisia kosketinsoundeja rautalangasta
vääntämällä. Herkistelyosastolla ei osuta aivan yhtä nappiin kuin esimerkiksi
edellislevyn mainiolla Linnut-vedolla: Sydämeni jäi
sovituskoppiin on kuitenkin haikeutensa ja osuvan sanoituksensa ansiosta onnistunut esitys.
On mielenkiintoista nähdä, millaisiin mittasuhteisiin äärimmäisen epäkaupallisella pieteetillä operoivan yhtyeen suosio voi kasvaa. Jos sen joitakin musiikillisia ratkaisuja muokkaisi valtavirtapopin suuntaan, hittipotentiaali olisi melkoinen, mutta ainakin tähän asti duo on onnistuneesti tasapainoillut omalla tiellään tarttuvuuden ja friikkiyden välimaastossa. Keikoilla viihtyvää kulttikansaa on joka tapauksessa nytkin melkoisesti, ja olisi suotavaa, etteivät ainakaan kaikki Ukkosmaineen ihmissuhdeteemat kosketa heitä: sanoituksissa särjetään sydämiä ja rakastutaan sellaiseen tahtiin, että yksittäisen henkilön kohdalla pitäisi puhua jo pahimman luokan seksiaddiktiosta tai loppuelämän kestävistä traumoista.
|