Toinen raita, Lucky - 736, polkee vauhtiin oikeastaan jo todella riemukkaasti. Ensimmäisen laulun aiheuttama hämmennys karisee, ja laulusolisti Vesa Himanenkin pääsee esittelemään hieman paremmin oivallista laulutaitoaan. Henki raidalla on muutenkin todella positiivinen. Shine On soljuu sitten hieman rauhallisemmissa tunnelmissa, ikään kuin tasoittaen tietä hienolle päätösraidalle, hidastempoisemmalle ja herkemmälle My Yesterdaylle.

Ajoittain No Rewardilla operoidaan aivan perusrock-kliseiden lähituntumassa, etenkin lyyrisesti ("rokki on kuumaa", tuntematonta tyttöä liehakoidaan). Mutta sittenkin kyseessä on neljä kovin erilaista laulua, joista etenkin kaksi viimeistä onnistuvat koskettamaan kahden ensimmäisen toimiessa eräällä tavalla vähempisanomaisina rock-iloitteluina. Jostain syystä ajoittain Himasen härmäenglanti puskee pintaan (välillä laulun ollessa natiivitasoa), mutta laulajana hän on hyvä; samoin kaikki perinteisen rock-kokoonpanon soittoniekat bändissä ovat erinomaisen hyvin tehtäviensä tasalla. Loppujen lopuksi, eikä vähiten liki eeppisen päätösraidan tähden, No Reward yllättää huiman positiivisesti ja kaataa levynkansien aiheuttamat ennakkoluulot ryskyen.