Uutiset
04.02.2008
Porcupine Tree, Nightwish ja Aivolävistys äänestysjyrät
Noise.fi:n vuoden 2007 ei tarjoillut ihan edellisten vuosien tapaisia yllätyksiä. Onkohan Noisen lukijaprofiili laajentunut viime aikoina, kun tulokset alkavat näyttää yhä enemmän muiden medioiden kaltaisia tuloksia. Toki meillä sentään on jälleen tarjota jotain erilaistakin. Ulkomaisista ehdoton hallitsija tänä vuonna oli Porcupine Tree, joka toki on noussut myös muuallakin äänestyslistoille asti, mutta kärkisijoja en kyllä ole huomannut missään muualla. Noisen vuosiäänestyksessä Porcupine Tree ja heidän tuorein levynsä Fear of a Black Planet nappasivat kuitenkin Ulkomainen bändi ja Ulkomainen levy -sarjojen voiton. Kotimaisella puolella suurimman potin vei hieman yllätyksettömästi vuoden myyntimenestys eli Nightwish ja Dark Passion Play -levy.

Noisen kannalta tärkeimmän kategorian eli Bubbling UG Awardsin voitti ehkä hieman yllättäen punk-bändi Aivolävistys, joka lopulta venytti eron toiseksi sijoittuneeseen Julma-Henriin melko selväksi. Kolmanneksi sijoittui Noisessa pitkään jo esillä ollut Tytär, joka viimein sai debyyttialbuminsa pihalle viime vuonna.

Tarkemmat tuloslistat löydät täältä ja yhteenvedon tuloksista puolestaan täältä.

Toimittaja Tero Kallio, lisätty 04.02.2008 10:21:10


Jaa
Avainsanat
Aivolävistys, Julma-Henri & Syrjäytyneet, Nightwish, Porcupine Tree, Tytär
1 kommentti, kommentoi, kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Muuta aiheeseen liittyvää Noisessa
Arvosteluja
- Aivolävistys - Sotamaa (2010)
- Aivolävistys - Älä Katso Ihmistä (2007)
- Aivolävistys - Tyhjiä Pulloja, Bensaa Ja Tulta (2005)
- Julma-Henri & Syrjäytyneet - Psykoterapia (2010)
- Julma-Henri & Syrjäytyneet - Al-Qaida Finland (2007)
- Nightwish - Made in Hong Kong (and in Various Other Places) (2009)
- Nightwish - Dark Passion Play (2007)
- Nightwish - End Of An Era (2006)
- Nightwish - The Siren (2005)
- Nightwish - Highest Hopes - The Best Of Nightwish (2005)
- Nightwish - Once (2004)
- Porcupine Tree - The Incident (2009)
- Porcupine Tree - Fear Of A Blank Planet (2007)
- Porcupine Tree - Deadwing (2005)
- Tytär - Kääntöpuoli (2009)
- Tytär - Valontuoja (2007)
- Tytär - Murheen Murtama (2006)
- Tytär - Promo (2003)
Blogissa
- Porcupine Tree näytti jälleen kyntensä (23.10.2009)
- Noisen vuoden levyt 2009, kotimaiset osa 2/2 (30.12.2009)

Kommentit
Mariia (04.02.2008 16:44:04)

Mitä palkintoja oli jaossa ja ketkä voitti?

Kommentoi
Nimi

Kommentti

Roskapostisuodatin: Paljonko on viisi plus kolme?
Anna vastaus numerona. Rekisteröityneillä ei ole tätä kysymystä.

Nostot
Kivimetsän Druidi - Betrayal, Justice, Revenge
Jos Turisas on sinulle kovaa kamaa, pidät takuuvarmasti Kivimetsän Druidista
Ufomammut - Eve
Enemmän ufoa kuin mammuttia, muttei missään tapauksessa häviä edeltäjilleen
Entwine - Rough n´ Stripped
Entwine paketoi kokoelmallaan 00-luvun onnistuneesti
Watain - Lawless Darkness
Watain on onnistunut luomaan maagisen tasapainon pimeyden, kaaoksen ja kirkkaana palavan melodian välillä
Muita levyarvosteluja
Dead Cult Diaries - The Story´s Over
Hassisen kone - 20 vuotta myöhemmin LIVE 2000
Brüssel kaupallinen - BK20 Live
Eels - Tomorrow Morning
Jaill - That´s How We Burn
Mongo Ninja - No Cunt for Old Men
Reckless Love - Reckless Love
Tehosekoitin - Alive II
Wavves - King of the Beach
Bad Apples - Lead Sister Remixes
Undertow - Don´t Pray to the Ashes...
Blood of Kingu - Sun in the House of the Scorpion
Charon - A-sides, B-sides & suicides
E-Musikgruppe Lux Ohr - Live at Sibelius Museum
Scissor Sisters - Night Work
Denouncement Pyre - World Cremation

lisää levyarvosteluja

Mainoksia

   © copyright 2001-2010 Noise.fi InfoMainostaTekijätBriefly in English